8 Dec 2014

Opintiellä. Pathway to learning

Valonpilkahdus. Ray of light

Eikä tässä vielä läheskään kaikki. A fraction of everything


Tauko. A break
Miten lähestyä uutta tehtävää? Mitä pidemmälle etenen, sitä vähemmän tajuan tietäväni. Viisitoista vuotta siirtolapuutarhassa ja eräät kohtalonoikut tönäisivät minut tähän suuntaan vankalla itsetunnolla varustettuna, olihan plänttini kelvannut jo useisiin medioihin. Runsas vuosi  opintiellä on näyttänyt, että matka on pitkä eikä maalia näy.

Edessä nyt kuitenkin dead line. Kotitehtävää on väkerretty nonstop kolmatta viikkoa. Onneksi asiakkaat osaavat kertoa, millaisena tulevan muutoksen mielessään näkevät. Minun tehtäväni on heidän ajatustensa siirtäminen paperille, toteutuskelpoiseksi suunnitelmaksi.

Tähän mennessä:

- Kaksi tutkimus- ja valokuvauskeikkaa itse paikalla. Satoja kuvia, joista olen karsinut jäljelle havainnollisimmat. Parit Powerpointit jäsentämään näkemääni.
- Kirjoja, tärkeimpiä muun muassa Viherrakentamisen yleinen työtapaselostus VRT '11 ja Pihan yleinen rakentamistapaohje 2011. Tylsät opukset muuttuvat kumman seksikkäiksi, sillä suunnitelman pitää olla realistinen ja noudattaa määräyksiä.
- Viranomaisten määräyksiä onkin tälläkin alalla enemmän kuin on terveellistä. Teimme lähes turhan retken kaupungin maastokatselmusta varten.  Odotin päätöksiä syntyvän saman tien: nuo puut pois, nuo on jätettävä. Perillä käteen lyötiinkin pari kaavaketta ja ohjeet: piirrä poistettavat puut (niitä on paljon) kartalle, merkitse ne jotenkin myös paikan päällä, ota kuvia, hyväksytä suunnitelma lähinaapureilla ( neljällä-viidellä), tilaa uusi maastokatselmus, lähetä kaavakkeet kaupungille, jonka lautakunta joko hyväksyy ne tai vaatii muutoksia.
- Kotona tarkistin, olisiko minun pitänyt tietää marssijärjestys. Viherrakentajan käsikirjassa todetaan vain, että käytäntö vaihtelee kunnittain.
- Työ tuli uniini. Heräilin aamuyöstä tuskailemaan ja selaamaan lähdeteoksia.
- Viikko varsinaisen paperilla suunnittelun aloittamisesta sain mielestäni ahaa-elämyksen ja ymmärsin, kuinka asukkaiden toiveet ja tontin mahdollisuudet voisi yhdistää ilman, että lopputulos jäisi hajanaiseksi. Aloin taas nukkua hyvin.
- Tässä sitä väkerretään. Pari viivaa, ja taas pitää etsiä tietoa verkosta ja ympärilleni kasatuista kirjoista. Pääpiirros on värittämistä vaille valmis, detaljipiirroksia rustailen. Huomenna kopiointifirmaan ja sitten akvarellitekniikkaa harjoittelemaan.
- Vielä puuttuvat työselostus, kustannusarvio, kattava kasviluettelo, poikkileikkauksia muutamista kohdista, hoito-ohje ja kasvikortit. Viikko dead lineen.

Joulu, mikä joulu?
--
I'm working on my first ever garden design plan. I have a client with a wonderful place.  My school gives little support, as usual, but expects a whole lot. For me this is the most important part of my studies, as it will make or break my future as a sometime garden planner. My client may decide to use my plan or not, but if I myself am not happy with the result, I will draw another one I have waiting, and that will be it. Why waste my time on something I am not made for? But I believe that will not happen as right now I am experiencing a real flow.

The decisive moment came a week after I had started to draw on paper. I suddenly realized how to combine the client's wishes and the conditions on the site to a realistic and comprehensive plan. However, I have about a week 'til dead line and a whole lot to do. Drawing is slow, I am not used to it, there are many phases and quite a few appendixes to the main plan.

Oh, Christmas... What Christmas?







23 Nov 2014

Café Aalto vs Starbucks





Café Aallon huonekalut ovat peräisin Alvar Aallon piirtämästä, n.s.  Marmoritalossa sijainneesta Colombian kahvilasta, Yläkolosta, kuten me koululaiset ja opiskelijat sitä kutsuimme. Nekin ovat Aallon suunnittelemat . Valoisaan marmorilla päällystettyyn atriumiin noustiin leveitä portaita Keskuskadulta toiseen kerrokseen. Tila oli keskeltä tyhjä, korkean valokuilun alla oli pelkkä valoa heijastava marmorilattia, ja kahvila sijaitsi tilan laidalla, madalletun katon alla, suihkulähteen takana. Se oli arvokasta avaruutta, isoja tiloja pelkkää valoa varten, pääkaupungin ytimessä, mutta siihen aikaan ei jokaiselle neliömetrille laskettu tuottovaatimuksia.

Yläkolo suljettiin vuosia sitten, Colombian kahvilat myytiin ja brändi hävisi stadin katukuvasta. Akateemiseen kirjakauppaan avattiin Café Aalto toisen kerroksen perälle. Kun siirryin töihin Katajanokalle aloin silloin tällöin kävellä sinne lounaalle. Poikkean siellä yhä liki viikoittain.

Nuorison jonottaessa makeita kahvisekoituksiaan Starbucksissa minä haen kahvilan lehtihyllystä päivän Hoblan, tilaan lämpimän juusto-kinkku-ananasleivän ja nautin ilmapiiristä . Keskustelunpätkistä päätellen paikalla on runsaasti kulttuurin ja politiikan entisiä ja nykyisiä edustajia, harvoin nuorimmasta päästä. Asiakkaissa on myös runsaasti japanilaisia turisteja ja arkkitehdiksi opiskelevia.

Stockmann-konsernilla ei mene hyvin, mikä näkyy Akateemisenkin kohdalla. Kolmannen kerroksen kirjaosasto on suljettu ja teokset ahdettu alempiin tiloihin. Starbucksin tulo kaupungin parhaimpaan kulmaukseen on merkki siitä, mitä edessä saattaa olla. Toivon, että minulta ei kohta viedä kahvilaani, sillä Starbucksilla en sitä korvaa.

Starbucks on saanut kielteistä julkisuutta verosuunnittelustaan, mikä sopii huonosti yhteen sen muun muassa reiluun kauppaan ja eettisyyteen perustuvaan markkinointiin. Kun Starbucks saapuu maahan, jonka verovaroin kustannettuja resursseja - työvoimaa, infrastruktuuria - se hyödyntää, se minimoi sinne maksamansa verorahat. Iso Britanniassa Starbucksin liikevaihdon oltua tietyllä aikavälillä yli 3 miljardia puntaa sen maksamat verot olivat  8,3 miljoona puntaa, 2-3% verran liikevaihdosta. Ei mitenkään eettistä ja reilua, vai kuinka?
---
Starbucks arrived in the center of Helsinki to the corner of the Stockmann-owned Academic Bookshop at a time when the retailer is in dire straights. The coffee shop was an instant success among the city's teenagers. When they flock to Starbucks, I take the escalator to Café Aalto on the second floor, one of my favorite retreats.

The café was opened after the one next door closed down some twenty years ago. It had been in a fabulous location with an airy atrium and marble floors, all designed by our national treasure Alvar Aalto.  The  general public no longer has access to the site, such a pity. I am glad I often got to spend there my breaks from studies at Helsinki University.

Café Aalto is furnished with salvaged Aalto furniture from the previous café, has cute waitresses in traditional black and white dress and delicious though expensive food. I enjoy its bookish atmosphere which comes from a not so young public from the nearby government offices and publishing houses and the discreet beauty of the decor.

I fear that now even this retreat of mine is under threat. The bookstore has evacuated all books from the floor above, which is empty now, certainly awaiting a new tenant. If that is the case, I most certainly will not move on to the global tax evader, Starbucks. Helsinki has plenty of small businesses offering coffee and pleasant surroundings.



18 Nov 2014

Ihana pimeys. The lovely darkness







Pitkiä varjoja keskipäivällä Kasinonrannassa. Long shadows at noon.

Luen Gretchen Rubinin myyntimenestystä The Happiness Project, mikä osaltaan vaikuttaa mielialaani. Matkalla saamani valo, lämpö ja rakkaitteni seura vaikuttavat myös. Kotiin palattuani olen ollut mitä parhaimmalla tuulella. Masennukseen taipuvana minulta sujuvat marina ja motkotus , mutta palattuani olen iloinnut stadin marraskuusta, harmaudesta ja pimeydestä, tuulestakin.

Tropiikissa on kiva käydä, mutta siellä tulee hiki. Kävelykin on laahustamista. Vein mukanani kasan koulutöitä kynineen ja piirustusvihkoineen, mutta yhtä ilmastoidussa kahvilassa vietettyä iltapäivää lukuunottamatta en tehnyt niillä mitään. Ajattelukin sujui verkkaisesti.

Nautin siitä, että kävelen ripeästi, että ei ole hiki eikä kuuma, eikä tarvitse kuljettaa vesipulloa mukana. Harmaa koleus tulee syvenemään pakkaseksi, harmaus tihenee, pian tulee lunta. Kohta jo mennään kevättalvessa.

Tyttäreni sanoo, että aika kuluu tropiikissa nopeasti, sillä jokainen päivä on samanlainen. Aurinko nousee ja laskee samaan aikaan, joku päivä sataa useasti, joku päivä ei lainkaan. Pohjoisessa vuodenajat rytmittävät elämää, sääilmiöiden seuraaminen tuo luonnon lähelle ja osaksi arkea, jossa niillä on merkittävä rooli: miten pukeutua, mitä tehdä, miten liikkua.

Sunnuntaina oli aurinkoista ja viitisen lämpöastetta, ei tuulta. Kasinonrannassa ulkoiltiin, lapsia ja pyöriä oli kaikkialla. Uuden kompaktikamerani, Canon Powershot SX60HS, ostettu Singaporesta puolella Suomen hinnasta - erityisesti lisävarusteissa hinnanero oli suuri -  automaattiasetuksilla tuli vahvoja, värikylläisiä otoksia, yhtä värikkäitä kuin Balilla mutta erilaisia. Manuaaliasetukset vaativat oman aikansa, joten näillä mennään toistaiseksi. Nyt kamera kulkee helpommin mukana, vanha EOS zoomilla painoi tropiikissa liikaa ja jäi usein kämpille.

P.S. Linkki Rubinin mainioon self help-kirjaan perustuvaan blogiin löytyy yllä ja lisäsin linkin myös blogilistaani. Älykkään ja lukeneen amerikattaren hauskaa pohdiskelua hyväosaisen elämäntuskasta.
--
After I returned from the tropics I have relished the November darkness. Reading Gretchen Rubin's NYT best-seller The Happiness Project may have a role in my cheery disposition. Definitely three weeks in sunlight together with loved ones influence me. But I did not enjoy the clammy humidity, perspiring and carrying a water bottle.

Helsinki, despite the dark and the cold, allows me to breathe easily and walk briskly, to feel fresh and  energetic. The four seasons bring a rhythm to the year here, whereas, my daughter noted, in the tropics all days are alike, more or less rainy, always hot, the sun rises and sets at exactly the same time, every day.

Sunday was sunny, windless and mild. My new Canon compact, adjusted to fully automatic, took pretty pictures, and weighed very little compared to my EOS with a zoom.  Now I only have to learn the manual functions.


11 Nov 2014

Tiong Bahrun sunnuntai. Tiong Bahru on a Sunday

Ernest Goh:n seinämaalaus, yksi viidestä, jotka alueyhdistys tilasi taiteilijalta tämänvuotisen perinnejuhlan kunniaksi. One of the five murals by Ernest Goh, ordered by the estate's heritage committee for its 2014 jubileum.

Suosikkipalmuni ja -kaupunginosani, Cyrtsostachys renda ja Tiong Bahrun rakennuskantaa. Two of my favorites in Singapore, the palm tree and the area.

Leipomon vuokrapyöriä. A bakery also rents bikes.

Sitruuna-inkivääri leivos tasapainoilee the Plain Vanilla Bakeryn keinulaudalla vapaata pöytää odotellen. Lemon ginger teacake balances on a swing while we wait for a table at the Plain Vanilla Bakery.

Tori. The wet market.
Orkidean vanoja myynnissä. Orchid stems for sale.

Korttelien sunnuntaielämää. Sunday in Tiong Bahru.

Ei köyhille. Not for the poor nor the middle class.
Hyvännäköisiä. Looking good.
Kun aamuisin sukellan esiin ilmastoidusta vierashuoneesta, on olohuoneessa vastassa kuumuus, joinain aamuina kosteampi kuin toisina. Ikkunat ovat selkoselällään, takapihalta kuuluu intialaisten mukavasti porisevaa puhetta ja hindulaisen kulttuurikeskuksesta puukalikoiden nakutusta, joka jatkuu koko päivän. Nakutukseen tottuu, sillä se on sopivan epäsäännöllistä. Se tarkoitusta en tiedä, eikä nakuttelija koskaan näyttäytynyt.

Suosikkiseutuni Singaporessa ovat, toistaiseksi
- hippi-hipsterien arabikorttelit: kuvauksellinen, muodikas, sympaattinen.
- Tiong Bahru: art déco:a parhaimmillaan, vilkas ja viihtyisä.
- Pasabellan kauppahalli, jonka herkkukaupat ja ravintolat eivät ole sen halvempia tai kalliimpia kuin muualla. Kuvia täältä minulla ei ole, sisällä oli liian hämärää.
- Botanic Gardens pienissä annoksissa, sillä se on niin ylitsevuotavan iso ja upea, että kaikkea ei kykene kerralla omaksumaan.
- Henderson Wave: itse rakennelma, maisemat, hiljaisuus.
- Orchardin merkkitavarattomien kauppiastavaratalojen palvelut ja ravintolat. Ne ovat edullisia ja laadukkaita ja niissä on elämän maku, toisin kuin saman kadun marmoripalatseissa.

Mieliinpainuvia ovat myös
- chicken rice-ravintola, jossa Budin vanhemmat tarjosivat herkullisen paikallista keittiötä edustvan lounaan.  Söin muun muassa karamellisoituja vauvamustekaloja... Selvitän joskus paikan nimen.
- valkotryffeliöljyllä, merisuolalla ja persiljalla maustetut rapeat ranskalaiset, jotka kävin syömässä kasvitieteellisen ravintolassa peräti kahdesti. Sinne meni vatsataudin tuoma painonvähennys.
- Orchard Roadin manikyyrit.
- Saman paikan sushi.
- Budin improvisoitu esiintyminen Blu Jazzissa: miehellä on syvä, hunajainen ääni, ja hän sattuu olemaan jo melkein sukua. Uusi levy ilmestyy pian, ja se on hyvä!
---
I can go back in my mind and remember the mornings, when the living room is very warm and humid after a night in my air conditioned room. From the Hindu center below our windows I hear an infrequent clacking of wooden sticks and the Indian voices.

My favorite places are so far
- the hippy-hipstery Arab quarters
- the elegant art deco Tiong Bahru estate
- Pasabella's covered market, its restaurants and food stalls
- Botanic Gardens in small portions; it is too vast and fabulous for a quick run-through
- the Henderson Wave, its silence and views
- the unbranded Orchard Road manicurists and restaurants, lively and pleasant compared with the hellish marble palaces next door.

I will think about
- the chicken rice restaurant where Budi's parents took me for a wonderful lunch. I ate caramel led baby octopus, yummy
- the white truffle french fries I had twice
- manicures in Orchard Road
- sushi in Orchard Road
- Budi improvising a song at the Blu Jazz. His voice is deep and honey-coloured, and he is almost family by now... His band will soon publish a new record, and it is so good!